Posted by Never fear, 112 is here! on 20/9/2009, 10:51:01
Hätäkeskuslaitos haluaa koulutusvastuun itselleen Pelastusopistolta
Hätäkeskuslaitos haluaa hätäkeskuspäivystäjien koulutuksen omaan johtoonsa. Tällä hetkellä koulutuksesta vastuussa on valtakunnallinen pelastusalan oppilaitos Pelastusopisto.
Pelastusopisto kouluttaa päivystäjiä Kuopiossa sekä lisäkursseilla Keravalla.
Kaikki oppilaat suorittavat osan opinnoistaan Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella sekä kenttäharjoittelussa eri puolilla Suomea.
- Esillä on ollut, ettei opetus painotu tarpeeksi sosiaali- ja terveystoimeen ja poliisitoimeen, Hätäkeskuslaitoksen johtaja Martti Kunnasvuori sanoo.
- Parhaillaan opetushallitus auditoi Pelastusopiston hätäkeskuspäivystäjäkoulutusta. Sen jälkeen katsomme, mitä vaihtoehtoja nousee esiin ja voidaanko koulutus järjestää muualla.
- Ei meillä ole pelastustoimen kanssa sen enempää yhteistä kuin, että noin seitsemän prosenttia hätäpuheluiden tehtävistä välitetään pelastustoimelle.
- Useampi organisaatio huolehtii itse alan koulutuksesta, Kunnasvuori muistuttaa.
Pelastusopiston hätäkeskusopetuksen yksikön päällikkö Juha-Pekka Iso-Ilomäki pitää epäreiluina Hätäkeskuslaitoksen perusteluja, miksi laitos haluaa koulutusvastuun Pelastusopistolta.
- Olemme tehneet julmasti töitä koulutuksen kehityksen eteen. 60 viikkoa kestävästä koulutuksesta neljä viikkoa käsittelee pelastustoimea, kymmenen poliisitointa ja 13 viikkoa sosiaali- ja terveystoimea.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/h%C3%A4t%C3%A4keskuskoulu-vireill%C3%A4/484719
Message Thread:
![]()
« Back to thread